GARTNER: CRM -ohjelmistomarkkina suurin ja nopeiten kasvava vuonna 2018

Vuonna 2018 yritykset hakevat tehoja ja kasvua myyntiprosessiensa digitalisoinnilla. Näin voidaan päätellä Gartnerin julkaisemista tiedoista, joiden mukaan CRM-ohjelmistomarkkina nousi suurimmaksi ICT-liiketoiminnaksi. Maailmanlaajuisesti 46,5 miljardin euron markkina kasvaa myös nopeinta, 16% tahtia tänä vuonna.

Miksi näin?

1. Toimenpiteet näkyvät suoraan liikevaihdossa ja tuloksessa

Ensimmäiset digitalisaatioaallon hankkeet olivat pitkälti teknologialähtöisiä ja perustuivat puhtaasti säästöjen tavoittelemiseen. Ei sillä, säästöt ovat tärkeitä ja tehokkuus on myös CRM-ohjelmiston hankinnan ytimessä. Tarkoitan, että säästöillä saavutettavilla hyödyillä on rajansa. Voit säästää vain kulujesi verran, et enempää. Lisäksi säästöillä on aina myös liiketoimintaa näivettävä vaikutus.

Toista on myynti. Sitä voit kasvattaa rajattomasti. Eivät tule rajat heti vastaan. Toki onnistumiseen tarvitaan suunnitelmallista, mitattavaa ja skaalautuvaa prosessia ja tähän tarpeeseen haetaan apuja digitaalisista prosesseista ja CRM-systeemien käyttöönotoista.

No, reality checkinä todettakoon, että jo myynnin muuttaminen ”polven päällä puuhastelusta” myyjää ja myynnin johtoa tukevaan ja mitattavaan muotoon tuo todella maukkaita tuloksia viimeiselle viivalle sekä bonaripussiin.

2. GDPR

Uskon, että EU:n uusi tietosuojalainsäädäntö on vaikuttanut CRM-ohjelmistojen suosioon ainakin täällä Euroopassa. GDPR tuo yksityisyyden suojaan kaivattua ja tervetullutta ryhtiä. Sen osana meidän kaikkien henkilötietojen kanssa tekemisissä olevien tulee arvostaa kunkin henkilön hallintaoikeutta omiin tietoihinsa ja suojella niitä, kuin omiamme. Tämä tarkoittaa myös sitä, että meidän tulee tietää mitä tietoa on kirjattuna missäkin ja pyydettäessä meidän tulee toimittaa henkilölle ja mahdollisesti myös poistaa hänestä tallentamamme tieto.

Tiedon toimittaminen ja poistaminen keskitetystä CRM-ohjelmistosta on hivenen helpompaa, kuin 500 keltaiselta lapulta, Ecxeleistä, ruutuvihkoista ym. Eikö?

3. CRM-ohjelmistojen uusi sukupolvi

Parinkymmenen vuoden ja tusinan eri CRM:n kokemuksella voin todeta, että ensimmäistä kertaa ollaan käytettävyyden osalta sillä tasolla, että käyttäjät kokevat ohjelmistosta välitöntä hyötyä päivittäiseen tekemiseensä. Ei tarvi mennä kauaakaan taaksepäin, kun em. hyötyjen näkemisessä tarvittiin lievää suurempaa luovuutta.

Nykyinen applikaatiomaailmaan tottunut sukupolvi (myös me keski-ikäiset) ei tyydy käyttämään enää taloushallinnon raportoinnin tarpeisiin rakennettuja mega-monoliitteja. Työkalulta haetaan helppokäyttöisyyttä, sopivuutta päivittäiseen tekemiseen ja hyötyä juuri minun tarpeisiini. Sovelluksen tulee myös kulkea mukana älypuhelimessamme.

Gartener on julkaissut raportin näistä nousevista tähdistä. Edustamamme Pipedrive pärjää tässä joukossa varsin mukavasti. Voit lukea raportin täältä

Sopisiko Pipedrive teidän yrityksellenne?

Markkinoilla on edustamamme Pipedriven lisäksi muitakin uuden sukupolven CRM-ohjelmistoja. Kyse on lähinnä siitä, mikä sopii parhaiten teille sekä siitä, miten saatte sen kivuttomimmin käyttöön ja tuottamaan aiemmin kehumiani mitattavia tuloksia.

Pipedrive on  käyttäjiensä mielestä markkinoiden pidetyin CRM-ohjelmisto. Se löytyykin kärjestä useilta käyttäjäpalauttetutkimuksiin perustuvilta listoilta, kuten Capterra, GetApp, SoftwareReviews ja Info-Tech. Lue tuloksista täältä.

Tilaa yrityskohtainen demo

Olen ottanut ”kesätyökseni” haarukoida mahdollisimman monen yrityksen kanssa Pipedrive CRM:n sopivuutta ko. yrityksen käyttöön. Tarjoakin sinulle nopeaa 20 minuutin esittelyä, jonka tarkoituksena on peilata Pipedriveä teidän tarpeisiinne. Parissakymmenessä mituutissa sinulle siis selviää mitä Pipedrive on syönyt ja sopiiko se teidän käyttöönne.

Sovitaanko verkkotreffit?

Jätä yhteydenottopyyntö tästä, niin olemme yhteydessä mahdollisimman nopeasti